Reissukertomus Ahvenanmaan sukellusretkestä Narvikiin

Lähtökohdat: Perimmäinen ajatus oli lähteä sukeltamaan Saimaata edemmäs, eli siis merelle ja hengitellen nitroxia/trimixiä ja ennenkaikkea sukeltaen hylkykohteille. Ja tästä se plänin sorvaus sitten alkoi…Janne S.teki loistavalta kuulostaneen ehdotuksen, jotta sukellamme Affenanmaan merialueelle, sinne päin kun on noita hylkyjä pohjaan joutunut useampiakin. Siis sinne. Ja erinäisten vaiheiden jälkeen totesimme lähtevämme kuitenkin Norjaan. Tässä siis toteutui kaikessa konkretiassaan varasuunnitelman merkitys onnistuneelle sukellustapahtumalle.

Osallistujat: Matti L. Ari N, Ismo M, Paula M, Janne S, Saku N, Harri N, Pekka T, Timo H, Erkki S(etä) L.

Menoksi: Kamat Arin transuportteriin ja Jukan amppu-lanssiin, sekä henkilöstö hajasijoitettuna edellisten lisäksi Pekan voortiin ja Jannen henkilöstökuljetin-sitikkaan. Noin 1.260 km pikataivalta ja perillä. Kukaan ei muista, kuka ajoi ja kuka nukkui. Perjantaina 12.6 olimme kuitenkin perillä.

Sukellusta: M/S Galten –laiva kippari Andersin johdolla toimi tukialuksenamme ja Narvikin satamasta käsin operoimme koko toiminnan. Botskihan on ruotsalaisomisteinen sukellustukialus, joka on täyden palvelun laivana asemoitunut Narvikin satamaan. Ja hommahan toimi. Kamat laivaan ja sukeltamaan. Hätäisimmät ehtivät tutustumissukellukselle jo tuloiltana, kohteena vierekkäin makaavat rahtilaivat Stråssa ja Martha Heinrich Fisser. Saatinpahan vähän suolanmakua alkuun. Vesi todettiin 6-7 asteiseiseksi ja näkyvyydeltään kohtuulliseksi. Sauna lämpisi ja joku taisi uskaltaa uidakin ilman pukua ja sukellusapparaattia.

Hyvin nukutun yön jälkeen taas jaksaa. Eli lauantai aamusta köydet irti ja kohteelle. Yritys oli kova mennä hävittäjä Hermann Kunnelle, mutta keli pakotti kipparin suojaisempaan kohteeseen lehtokentän kupeeseen hävittäjäpari Anton Schmitt/Wilhelm Heidkampille. Molemmat saksalaishävittäjien romut koluttiin jokseenkin tarkkaan. Toinen sukellus d/s Romanbylle, jonka todettiin sekä näkyvyyden, että kohteen kunnon ja runsaiden yksityiskohtien perustella olevan ihan kelpo hylky. Jotain jäi vielä kuulemma näkemättäkin, joku jupisi. Hö, ettei tunnissa nyt selvitä 130 metrisen laivan saloja…no saattoi jäädä joltain laivakeittiö näkemättä. Joten tänne vielä uudestaan, oli päivän henki.

Hylyt tuntuivat tehneen positiivisen vaikutuksen niin täydelliseen ”I am Pekka and proud to be a stroke” –sukeltajaankin, saati sitten vannoutuneeseen hylkyfriikkiin. Ruumiinravinnoksi Janne ja Paula taikoivat maukkaan pizzan josta kaupunkipartiosta huolimatta jäi puuttumaan vain se homejuusto. Siksi kai se maistuikin. Tästä on hyvä jatkaa, tuumittiin messissä ja jotkut taisivat illalla käväistä kylilläkin tutustumassa Norjalaisiin villapaitoihin tms. Tai ainakin mies näytti huonolta tultuaan vuonolta…

Sunnuntain ajattelimme sitten pyhittää sukeltamiselle ja näin myös tapahtui. Anders mixaili ryhmälle erinäisiä seoskaasuja ja Hermann Kunnen hylyn perästä pääsi myös rinnettä vastakkaiseen suuntaan jossa oli syvempää vettä.

Hermann Kunnea vartioi myös laajentunein silmin nähty ”ihan hele-vetin iso kissakala”, joka katsoi myös kutsumattomia sukeltajia pahalla silmällä niin vihaisesti, että jälkimmäiset vain kiittelivät, kun harppuuna jäi laivaan. Toisen sukelluksen teimme uusintana d/s Romanbylle. Ei ollut pettymys toisellakaan kertaa. Ja hyvin maistui myös maukas iltamenuun pippurihärkä.

Maanantaiksi kehittelimme sukellussuunnitelmaksi jotain aivan ennenkuulumatonta: ei hylkysukellusta! Kippari Anders oli päätöksestämme aivan hämillään, mutta ajoi kuitenkin outoja mutisten m/s Galtenin keulan kalliorantaan ja sanoi perän alla olevan 150 metriä märkää. Siinä on sitten kuulemma pieni tasanne, jossa rEvoa oli koeponnistettu. Ja olihan tuo hyvin viettävä jyrkänne. Kissakalaa oli ja kuningasrapua. Näkyvyyttäkin kohtuulliset 25 metriä. Suuremmalla järkytyksellä emme kipparia enää kiusanneet ja toisen sukelluksen teimme Saksalaiselle rahtilaiva Neuenfelsille, joka vakuutti 140 metrisenä – Erkki mittaili potkurinakseleita, muttei tainnut mitta riittää…isoja olivat. Ilta tuli ja pois piti lähteä.

Kiireisimmät pakkasivat kamat autoon ja kotiin. Loppuryhmä yöpyi vielä Galtenilla ja sitkeimmät kävivät vielä suolanhuuhtelusukelluksella JU-52 lentokonehylyllä sisäjärvessä.

Kyllä Ahvenanmaa on varmaan ihan kelpo kohde, mutta Narvikiin taidamme mennä taas uudestaankin.